Gootit ovat vallanneet jälleen kerran Saksan Leipzigin. Kirjoitan tätä tekstiä majapaikastani Five Elements Hostel Leipzigista käsin, missä yksi yö maksoi varaushetkellä 37,14 euroa. Ei mitenkään liian kallista ottaen huomioon, että kaupungin on vallannut kymmenet tuhannet goottituristit.

Olen näemmä selvinnyt ensimmäisestä päivästä Wave-Gotik Treffeneillä.

Vuoden 2026 Wave-Gotik Treffen – tuttavallisemmin WGT – on järjestyksessä jo 33:s. Vuodesta 1992 järjestetty tapahtuma kerää paikalle yhdeksi pitkäksi toukokuun viikonlopuksi Saksan Leipzigiin tätä nykyä arviolta 20 000 kävijää nauttimaan neljän päivän ajan tummanpuhuvasta musiikista, goottiestetiikasta – ja ystävyydestä.

Tänä vuonna WGT järjestetään perjantaista maanantaihin 22.–25.5.2026.

Koen jotenkin häpeälliseksi sen, etten ole tähän mennessä päässyt – tai uskaltautunut – paikalle mahdollisesti siksi, etten ole kenties kokenut olevani tarpeeksi gootti. Mutta joskus elämällä on tapana yllättää positiivisesti.

Saatuani taannoin tuhannen euron apurahan Suomen arvostelijain liitolta SARV:lta Teksasiin SXSW-tapahtumaan suuntautuvaa opintomatkaa varten, tulin jossain vaiheessa toisiin aatoksiin apurahan käyttötarkoituksesta Yhdysvaltojen tämän hetkisen poliittisen ilmapiirin vuoksi.

Tällöin päätin varovasti tiedustella myönnetyn apurahan käyttötarkoituksen muuttamista, Englannin Brightonin The Great Escape -showcasefestivaalille sekä tänne Saksan Leipzigiin, mihin ilokseni suostuttiin.

Koska en juurikaan tiennyt mitä muuta odottaa WGT:ltä kuin hienoa musiikkia, tyylikästä pukeutumista ja paljon mustaa, heitän tähän nyt vain ensimmäisiä pikahavaintoja.

WGT ei ole vain yhdelle festivaalialueelle sijoittuva tapahtuma vaan festivaali levittäytyy ympäri Leipzigin kaupunkia. Näin kannattaa suunnitella tarkkaan, mitä akteja oikein haluaa todistaa ja miten paljon aikaa eri paikkoihin siirtymisessä oikein menee.

WGT:n päätapahtuma sijaitsee Agra-messualueella, mikä sijaitsee noin seitsemän kilometrin päässä Leipzigin keskustasta. Julkisilla sinne kulkee julkisilla tai paikallisjunalla 30-40 minuutissa, autolla tai taksilla noin 10-15 minuuttia nopeammin. Agra on myös se alue, minne festivaalin isoimmat tähdet on – luonnollisesti – sijoitettu.

Kuten jo paikan nimestä voi päätellä, on Agra messukeskus, missä on niin tilaa kuin lääniä. Päälavan vieressä sijaitseekin hulppea myyntikeidas, minne voi halutessaan saapua vaikka paperipussi päässä perunasäkkiin pukeutuneena ja hetken päästä olla festareiden hemaisevin goottibööna tai komein goottikolli – mikäli on rahaa millä mällätä.

Mikäli ei, saa tuopin tai limpparin itselleen viidellä eurolla, mihin lisätään parin euron mukipantti. Viinilasi irtoaa 5,50 eurolla.

Saavuin paikalle, kun saksalainen Solar Fake lopetteli keikkaansa. Tunnelma oli sen verran tiivis, että lavan eteen oli ihan toivotonta yrittää ängetä. Tuli vain todettua, ettei bändin musiikki kuulostanut lainkaan hassummalta.

Lapsuuteni suurimpiin sankarittariin kuuluva Kim Wilde voi jonkun mielestä tuntua hassulta valinnalta: toisaalta se on myös osoitus siitä, ettei WGT ole kangistunut niihin kaikista kaavamaisimpiin ja yksiulotteisimpiin artistivalintoihin.

Ilokseni Wilden suku bändeineen – johon Kimin lisäksi lavalla kuului kitaroiva pikkuveli Ricky sekä Rickyn tytär eli Kimin veljentytär, kuudetta kuukautta raskaana ollut taustalaulajatar Scarlett – oli WGT:lle kaivanut naftaliinista debyyttialbumin Water On Glassin, jota ei settilistojen perusteella ole aikoihin vedetty.

Muuten keikka oli tietyllä tapaa vähän turhan keskiluokkainen ja pönöttävä omaan makuuni, mitä alleviivasi suhteellisen kökkö sovitus vanhasta kunnon Kids In Americasta. Odotin enemmän lapsuuteni päiväunieni kohteelta, mutta rasti seinään: nyt on Kim Wildekin nähty.

Niin on nähty myös Einstürzende Neubauten, josta edesmenneen rocklehti Rumban poliittisesti korrektimmat avustajat vaahtosivat ja höyrysivät lehden sivuilla loputtomiin kultaisella 1980-luvulla.

Ja miksipäs ei, onhan sellaista itä-saksalaista kulttibändiä pidettävä kunniassa, joka on entisen Itä-Saksan aikana loihtinut omat soittimensa ja musatyylinsä kaatopaikkojen romukasoista ja hylätyistä ostoskärryistä. Taas tajuaa hieman paremmin, mistä Rammstein ja Laibach ovat ammentaneet innoituksensa ja jalostaneet sointinsa.

Mutta niin kai porttiteoria toimii tässäkin: Rammsteinista on helppo solahtaa Laibachiin, kunnes lopulta päätyy perimmäisten nautintojen ja kovien kamojen äärelle.

Rujoa, rajua ja mykistyttävää.

Kovimmat – kuten ne Rumban vanhat sotapäälliköt – aloittavat tietysti suoraan Einstürzende Neubautenista. Backstagella kävikin kova kuhina bändin solistin Blixa Bargeldin ympärillä keikan jälkeen, kun eri ikäpolvien fanit halusivat kilpaa kehua ja taputella 67-vuotiasta sotaratsua selkään.

Agran koko perjantain loppuilta oli näemmä pyhitetty nostalgialle, kun Einstürzende Neubautenin jälkeen lavalle asteli paikallinen post-punk legenda ja ikoni Anja Huwe XMal Deutschland -bändeineen.

Joskus menneinä aikoina oli tapana puhua saksalaisesta tyylitajusta. Saksalainen tyylitaju tuli kieltämättä mieleen, kun katseli ja kuunteli Huwen ja kumppaneiden teutarointia. Välillä Huwe yritti räpiköidä käsillään kuin siivetön lintu siipiään – yhtä huonolla menestyksellä.

Neljän biisin jälkeen oli pakko todeta, että tämä on liian kolkkoa, epävireistä, yksiulotteista ja tylsää omaan makuuni. Totta puhuen goottiskenestä löytyy tätä nykyä demotason bändejä, jotka hoitavat homman musiikillisesti ja soitannollisesti paremmin kuin Huwen Anja – kuten esimerkiksi ruotsalainen Rhamnusia.

Moni tuntui silti tykkäävän. Kai tätä digatakseen pitääkin omata saksalainen tyylitaju.

Teksti, kuvat & videot: Nalle Österman