Samaan syssyyn kun kävin Itävallan Wienissä tsekkaamassa Hermanon ja kumppanit, sain mahdollisuuden piipahtaa Wienin viisukylässä.
Turvatarkastukset olivat paikan päällä mittavat ja hinnat melko lailla pilvissä, pelkkä vesipullo 5,50 euroa! Onneksi hanavesikin on erinomaista laatua Wienissä.
Kaiken suomalaisen median suomi-hypetyksen ja hehkutuksen alla totesin Facessa seuraavaa Suomen kontribuutiosta:
"Voittaako Suomi tänä vuonna Euroviisut? Tätä on kysytty joka vuosi sen jälkeen kun Lordi otti Suomen ensimmäisen viisuvoiton 20 vuotta sitten.
Oma veikkaukseni on, että ei voita. 20 vuotta sitten olin viisuviikkona silloisen yhtyeeni Sonic Rootsin kanssa Saksassa keikkailemassa, jolloin viisut lävähtivät ruutuun tämän tästä Saksan televisiosta.
Oli jännä seurata, kun Lordi sai noin 10 kertaa enemmän ruutuaikaa kuin Saksan oma edustaja. Vaikkei sitä silloin sen enempää kelannut tajusi, että nyt tässä on jotain erikoista meneillään. Siksi Suomen voitto ei ollut loppujen lopuksi niin iso yllätys.
Tämän jälkeen vastaavanlaista hypeä ja hurmosta on herättänyt lähinnä Käärijä.
Entä tämän vuoden edustaja? Ainakaan Briteissä ja Itävallassa vastaavanlainen Suomi-hype ja -hurmos ei ole missään vaiheessa tullut vastaan. Onko Suomen viisukaksikko liiankin sliipattu? Ehkä on, särmä ja roso puuttuu.
Toki olen nyt saanut parina viime päivänä lukea paikallisista medioista Linda Lampeniuksen Peter Nygaard -kommentteja surullisesta kiirastulesta perverssin liikemiehen vaikutuspiirissä, mutta vievätkö ne Suomen viisuvoittoon? Todennäköisesti ei.
Suomi ei tänäkään vuonna ole tarpeeksi kiinnostava."
Ja kuinkas lopulta kävikään. Yllättyneitä olivat?